Minäkö ylivelkaantunut
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Timo Lindholm kirjoitti tämän päivän Helsingin Sanomien yleisönosastossa (ei valitettavasti saatavilla verkkoversiossa) suomalaisten kotitalouksien velkaantumisesta. Aihe on ollut otsikoissa useasti heinä-elokuun aikana, ja keskusteluun on liittynyt usein myös näkemyksiä suomalaisten asuntolainoista sekä asuntojen hinnoista.
Lindholm kirjoitti, että kotitalouksien velkaantumisaste on noussut jo lähes 120 prosenttiin. Prosenttiluvussa siis verrataan talouden velkoja käytettävissä oleviin yhden vuoden nettotuloihin. Kolminumeroinen lukema kuulostaa helposti hurjalta, mutta lähes kenellä tahansa asuntolainaa ottaneella prosentti liikkuu noilla nurkilla.
Omankin talouteni velkaantumisaste on selvästi kolminumeroinen tuon mittarin mukaan, joten pitäisikö minulla siis olla aihetta huoleen? Lindholmin mukaan kotitalouksien asuntolainat eivät pääsääntöisesti kuitenkaan ole ongelma niin yksittäisille henkilöille kuin kansantaloudellekaan.

Lähde: Tilastokeskus
Yksinkertainen mittari antaa yksinkertaisia tuloksia, ja Lindholmin lisäksi moni muukin ekonomisti voi kertoa, ettei tuon numeron perusteella kannata tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Velkaneuvonnan asiakkaiksi ihmiset päätyvät nykyisin kulutusluottojen ja pikavippien aiheuttaman velkakierteen takia - huomattavasti harvemmin sen vuoksi, että eivät kykene enää hoitamaan asuntolainaansa.
Oletko huolissasi oman taloutesi tilasta? Arveluttaako ison asuntolainan nostaminen?
- Matti
- Aihe: asuntomarkkinat
- 0 kommenttia


